Siirry pääsisältöön

Odottelua

Juoksevat asiat saatu hoidettua. Kaikki kilpailutukset tehty ja tarkka budjetti laadittu sillä oletuksella, että ulosotto alkaa pyörimään viimeistään tammikuussa. Eli kaksi budjettiskenaariota loppuvuodelle tehty, toinen ilman ulosottoa ja toinen laskelma siten, että joulukuusta lähtisi eka ulosoton osuus. En usko, että ihan marraskuun tiliin vielä ehtivät kajoamaan. Positiivinen yllätys olisi, jos vielä tammikuun palkasta ei menisi ulosottoon siivua, mutta siihen taitaa olla aika pieni mahdollisuus ainakin sen perusteella, mitä olen lukenut kansainvälisten isojen perintäyritysten etenemisvauhdista oikeudelliseen perintään. Katsotaan, mitä tuleman pitää, kaikkeen on nyt varauduttu. Toivottavasti. Nyt sitten odotellaan, mitä ja milloin tapahtuu, koska eilen oli aika monelle kk-erälle eräpäivä ja jätin ne maksamatta. Maksoin toki ne maksut, joista minun pitäisi pystyä huolehtimaan ulosotosta huolimatta, kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani Klarnan tms maksut.

Mitä sitten ovat nuo juoksevat asiat? Asuntoon, autoon ja vakuutuksiin liittyviä juttuja lähinnä. Puhelin- ja nettiasiat ovat kunnossa, ei siis tarvetta niiden tuunaamiselle. Tilasin Visa Electron-kortit molemmista käyttämistäni pankeista ja toinen jo tulikin. Olin yhteydessä pääasialliseen pankkiini ja pyysin laittamaan yhden luottokorttini pysyvästi kiinni ja korttiluottotilin sen myötä. Makselen tietysti sinne kertyneen luoton pois, mutta en pysty enää nostamaan sieltä luottoa, mikä on tietysti pirun hyvä asia tässä kohtaa. Jotenkin teki todella hyvää leikata luottokortti kahtia. Ainoa, mitä mietin sitä tehdessäni oli, että tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Tai vielä parempi, olla ikinä ottamatta moista käyttöön.

Askartelin kirjekuoria, joihin siis jatkossa tallennan käteistä erilaisiin tarpeisiin, koska aion ottaa käteisen rahan takaisin käyttöön. Ensimmäinen on Emergency Fund, jonne kerään ainakin 1000 euron hätävaran. Toinen on Cash, jota on tarkoitus käyttää ruoka-, taloustarvike- ja hygieniatuotteisiin. Näihin kuoriin olen jo sujauttanut rahaa. Kolmas kuori on Adventure Fund, joka tulee kasvamaan huomattavasti hitaammin kuin toiset kuoret, mutta koen tärkeänä, että vaikka tiukille talouden suhteen joudunkin, niin välillä voi tehdä jonkun vkonloppureissun johonkin. Välillä ei tarkoita usein, eli realistisesti ehkä 3-4 kertaa vuodessa. Tällä hetkellä siis kolme rahakuorta. Niitä tulee ehkä lisääkin, mutta saavat nyt riittää tässä kohtaa. Lisäksi minulle on kolikkopurkki, jonne laitan pullorahat sekä maasta (harvoin) löytyneet kolikot. Kaikissa on lappu sisällä, missä lukee saldot.

Minulla on Nordnetissä asiakkuus ja tällä hetkellä siellä on noin 500 euroa kiinni rahastoissa ja osakkeissa. Elättelen toiveita, ettei ulosotto kajoaisi niihin. Kasvakoon siellä keskenään korkoa korolle hitaasti, mutta varmasti. Mikäli uo on suostuvainen, niin heittelen sinne aina välillä sijoitusrahaa ulosoton aikanakin.

Olen pyöritellyt exceliä lähes päivittäin ja se alkaa olemaan nyt aikalailla valmis. Jännä juttu, mutta olen lähes koukuttunut siihen, vaikka en ole ikinä pitänyt ohjelmasta saati osannut hyödyntää sitä missään. Ja taas tässä mietin, että olisinpa älynnyt hyödyntää sitä jo vuosia sitten budjetointiin, niin en ehkä olisi tässä suossa.

Jossittelu ei ole koskaan johtanut mihinkään, joten pyrin sitä välttelemään. Olen luonteeltani peruspositiivinen, mutta tämä tulee olemaan sellainen urakka, että varmasti tulee jossiteltua kaikenlaista ja manattua, että miksen tehnyt toisin tai miksi tein niin tai näin, mutta kuten sanoin, niin pyrin välttelemään sitä.

Jahka prosessi pyörähtää käyntiin, niin kirjoittelen tänne, mikä on lähtötilanne ja päivittelen sitä sitten. Otan tämän kaiken virheistä oppimisen kannalta, enkä aio lannistua. Minä pystyn tähän.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Karu herätys

  Aloin kirjaamaan tulojani ja menojani ylös huhtikuun alusta alkaen. Pari päivää sitten totesin, että tämä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, vuosikausia sitten. Samoin paljon aiemmin olisi pitänyt lopettaa velan maksaminen velalla. Kulutushysteria on kamala tauti, joka sokaisee. Oma velkaantuminen alkoi jo noin 15 vuotta sitten. Ensin pienellä summalla, mutta ne paisuivat vuosi vuodelta. Olen kuitenkin peruspositiivinen ihminen luonteeltani, niin ajattelin aina, että seuraavalla lainalla korjaan tilanteen ja niin edelleen. Kunnes tuli päivä, ettei uutta lainaa enää myönnetty. Edes pientä. Silloin havahduin, että tarkistellaanpa vähän, missä mennään. Kirjasin siis ylös tuloni ja lainaluetteloni sekä aloin käyttämään Spending tracker-sovellusta. Voi apua! Nyt olen siinä pisteessä, että pitää maksaa ekana luottokorttimaksut ja joustoluotto, että voin imeä sieltä rahaa, kun ne alkavat loppumaan ennen seuraavaa palkkapäivää. Ja niidenkin käyttövara hupenee kuukausi kuukaudelta. Eilen

Joulun odottelua

Joulun odottelu on monella tapaa hyvin erilaista tänä vuonna. Ensinnäkään ei voi (tarvitse?) juosta ruokapöydästä toiseen. Kaipaan ihmisiä, joita en näe tänä jouluna, mutta toisaalta voi nauttia lähimpien läheisyydestä sitäkin tiiviimmin. Ei tarvitse myöskään itse kokkailla koko komppanialle ruokaa, vaan pääsee vähemmällä. Ja tämähän tarkoittaa säästöä - ei mene rahaa bensaan eikä ruokaan. Lahjoja ei myöskään tarvitse ostaa. Toki ostan lähimmille jotain pientä, mutta siihen se jääkin. Lainojen kanssa on sellainen tilanne, että niistä seitsemän on edennyt perintätoimistoilta oikeudellisen perinnän syövereihin. Seitsemän haastetta on siis tullut ja kävin palauttamassa käräjäoikeuteen laput, joissa kerron saaneeni tiedoksiannot näistä. Jonnekin joulukuun loppupuolelle niihin kirjattiin aikaa antaa vaste. En aio mitään vasteita sepustella, koska summat ovat oikein ja itsehän minä nämä lainat olen ottanut, joten mitä sitä kiistämään. Viisi lainoista on Ok Perinnästä siirtyneitä ja kaksi Low