Karu herätys

 Aloin kirjaamaan tulojani ja menojani ylös huhtikuun alusta alkaen. Pari päivää sitten totesin, että tämä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, vuosikausia sitten. Samoin paljon aiemmin olisi pitänyt lopettaa velan maksaminen velalla. Kulutushysteria on kamala tauti, joka sokaisee.

Oma velkaantuminen alkoi jo noin 15 vuotta sitten. Ensin pienellä summalla, mutta ne paisuivat vuosi vuodelta. Olen kuitenkin peruspositiivinen ihminen luonteeltani, niin ajattelin aina, että seuraavalla lainalla korjaan tilanteen ja niin edelleen. Kunnes tuli päivä, ettei uutta lainaa enää myönnetty. Edes pientä. Silloin havahduin, että tarkistellaanpa vähän, missä mennään.

Kirjasin siis ylös tuloni ja lainaluetteloni sekä aloin käyttämään Spending tracker-sovellusta. Voi apua! Nyt olen siinä pisteessä, että pitää maksaa ekana luottokorttimaksut ja joustoluotto, että voin imeä sieltä rahaa, kun ne alkavat loppumaan ennen seuraavaa palkkapäivää. Ja niidenkin käyttövara hupenee kuukausi kuukaudelta.

Eilen illalla laskin, että minulla on velkaa yli 80 000 euroa, enkä enää selviä monista kk-eristä, kun elääkin pitäisi. Toisin sanoa kaikki rahat menevät lainojen lyhennyksiin. Lueskelin ulosoton sivuja sekä samassa tilanteessa olleiden ihmisten blogeja. Totesin, että minun ainoa vaihtoehto on antaa velkojen valua ulosottoon. Laitoin siltä istumalta viestiä asuinkuntani velkaneuvontaan sähköisen asioinnin kautta ja jo tänä aamuna ystävällinen velkaneuvoja soitti takaisinpäin. Hän sanoi minun kirjoittaneen hyvin omasta tilanteestani ja tekstistä sai kuvan, että olen todella hyvin perillä asioista. Hän vahvisti oman oletukseni, että paras keino tällä hetkellä on antaa velkojen valua ulosottoon. Parin vuoden päästä voin olla uudestaan yhteydessä, jolloin voidaan katsoa mahdollisen velkajärjestely-prosessin aloittamista.

Olen jollain tapaa helpottunut, vaikka toisaalta olen suunnattoman pettynyt omaan kykenemättömyyteeni herätä tilanteeseen vuosia aiemmin. Tiedostin asian kyllä, mutta jotenkin ajattelin selviäväni siitä. Aika yleinen neuvo on, että "tee mitä vaan, mutta älä vaan menetä luottotietojasi" ja tässä minä nyt olen sitä kohti menossa.

Olen sisukas, joten tiedän, että ei tämä maailmanloppu ole, mutta siinä vaiheessa, kun tämä realisoituu, niin tulen takuulla repimään tukkaa päästäni.

Miksi olen niin luottavainen? Olen lukenut erittäin hyviä selviytymistarinoita kohtalotovereiden kirjoittamana, minulla on vakituinen työ (tai niinkuin nykyään kannattaa sanoa, toistaiseksi voimassaoleva) ja vahva usko siihen, että selviän tästä. En kuitenkaan elä haavemaailmassa, vaan tiedän tiukkojen aikojen olevan edessä.

Olen pureutunut ongelman ytimeen hanakasti huhtikuusta alkaen, eli kulutustottumuksiini. En ole ostanut mitään turhaan, ainoastaan ruokaa, bensaa sekä taloustarvikkeita. Tällä tavoin olenkin saanut kitkuteltua tänne saakka. Toisaalta mietin, että olen minä hullu, kun olen kitkutellut - kunpa olisin tajunnut olla pelkäämättä ulosottoa ja antanut velkojen mennä sinne jo vuosia sitten.

No, jossittelu ei koskaan johda mihinkään, joten on vain tartuttava härkää sarvista ja hoidettava tietyt asiat kuntoon ennen luottotietojen menettämistä ja sitten vain kärsiä oman typeryytensä seuraamukset ja olla naimisissa ulosoton kanssa seuraavat vuodet. Vielä en tiedä, montako vuotta on edessä, mutta jos kymmenessä vuodessa selviäisin, niin olisin tyytyväinen.